Kolmiulotteinen rahasampo

Elokuva-alalla alkaa ilmeisesti tehdä tiukkaa, kun leffateatterikokemuksen voi nauttia omalta kotisohvalta. Eihän se ole mikään ihme kotiteatterijärjestelmien ja blu-ray-levyjen aikakaudella.

Niinpä 3D-elokuvat keksittiin uudelleen. Hiljattain näkemäni Avatar ja Liisa Ihmemaassa ovat molemmat elokuvia, jotka ovat näyttäviä paitsi efektien, myös kolmiulotteisuuden ansiosta. Uusi tekniikka tuo aitouden tuntua erityisesti maisemiin ja rakennuksiin.

Valitettavasti hyvien puolien lista jää kuitenkin lyhyeksi.

Myönnettäköön, onhan niitä 3D-elokuvia pitänyt käydä katsomassa, jottei jää mistään paitsi. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kolmiulotteisuutta hehkutetaan liikaa.

Ai miksi? Koska:

• Kolmiulotteisuutta ei koko ajan huomaa kunnolla, varsinkaan animaatioissa.
  
  
• Liput 3D-näytöksiin ovat Finnkinolla 2 euroa ”norminäytöksiä” kalliimpia. Esimerkiksi viikonloppuisin lippu maksaa törkeät 13,5 euroa! Tekee aikamoisen loven opiskelijan kukkarolle.
  
  
• Leffateattereissa käytettävät 3D-lasit painavat nenää! Ja kaiken lisäksi lasit valuvat. Monet ovat myös valittaneet lasien huonosta käytettävyydestä silmälasien kanssa. On varmaan kiva luopua silmälaseista ja katsoa leffaa likinäköisenä.
  
  
• Huonolla onnella saa kaiken lisäksi rikkinäiset lasit. Siinä sitten pujotellaan pimeässä salissa kanssakatsojien ohi, ja toivotaan, että saliin jätetyistä varalaseista löytyy toimivat lasit.

Katsojana on hitusen vaikeata ymmärtää 3D-elokuvien erinomaisuutta, muuten kuin elokuva-alan rahasampona. James Cameron kiittää ja kumartaa. Aikoohan hän julkaista Titanicin, kaikkien aikojen toiseksi eniten tuottaneen elokuvan, uudelleen 3D-versiona.

Verta, märkiviä haavoja ja suolenpätkiä

Väkivallalla ja sisälmyksillä tahallaan mässäilevät elokuvat ja tv-sarjat eivät saa minua syttymään. Bad Taste-leffassa nähdyt ”juonikuviot” saivat minut kääntämään katseeni pois ja oksennuksen kurkkuun. Mutta kun ampumahaavasta pilkistävät suolenpätkät ja kouristuskohtaukset ovat peräisin sairaalasarjasta, ei niiden näkeminen ällötä melkein lainkaan. Kun materiaalin itseistarkoitus ei ole saada katsojaa kakomaan, sen katsominen voi olla jopa jollain tavalla miellyttävää. Vaikka näkyvillä olisikin niitä suolenpätkiä.

Teini-ikäisenä aloin seurata Teho-osastoa. Sarja säilyi viimeiseen jaksoonsa asti suosikkisairaalasarjanani. Kun Teho-osasto oli tauolla, tilalla näytetty Chicagon lääkärit kalpeni selkeästi sen rinnalla. Dialogi ei vaan ollut yhtä nasevaa, leikkaukset eivät olleet yhtä dramaattisia, eikä ihmissuhdekoukerot yhtä mielenkiintoisia. Teho-osastossa vain oli sitä jotain. Sarjan jättämän ammottavan aukon ovat kuitenkin melko onnistuneesti täyttäneet House ja Greyn anatomia. Molemmissa ohjelmissa on sopivassa suhteessa sekoitettu ihmissuhdedraamaa ja lääketiedettä.

Sarjojen lisäksi olen hurahtanut lääketieteen maailmaan sukeltaviin kirjoihin. Amerikkalainen silmälääkäri Robin Cook on kirjoittanut 1970-luvulta lähtien kirjoja, joista suuri osa käsittelee kuolinsyyntutkijoiden työtä New Yorkissa. Teoksissa on aina myös tuju annos jännitystä. Vaikka jotkin kohdat Cookin teksteissä jäävät yhtä hämäriksi kuin teho-osastolaisten kriisitilanteissa käyttämät lääketieteelliset termit, ovat kirjat kuitenkin loistavaa viihdettä. Ne ovat jännittäviä, ja olen myös oppinut aika lailla kaikenlaista uutta erilaisista sairauksista ja amerikkalaisesta terveydenhuollosta.

Näillä tiedoilla voisin jopa ryhtyä valelääkäriksi.

Herkkua tanssijoille

Ah, tätä on odotettu. So You Think You Can Dance tulee Suomeen! SYTYCD on tanssin Idols. Everyone fights (dances) for themselves.

Tv-ruudun ääreen pääsee liimautumaan vasta syksyllä, mutta jo nyt voi ihastua (tai vihastua) ohjelman tulevista koreografeista. Mukaan on saatu esimerkiksi balettitanssija Minna Tervamäki, nykytanssija Reija Wäre ja katutanssipuolta edustava Ambra Succi. I'm impressed!

Joku voisi sanoa, että onhan meillä jo Tanssii Tähtien Kanssa. Joo niin on, mutta ketä oikeasti kiinnostaa katsoa, kun keski-ikäiset ”julkkikset” yrittävät sambata?

Maikkarilla on ilmeisesti asennoiduttu niin, että SYTYCD hastaa syksyllä TTK:n viidennen tuotantokauden. Eräässä uutisessa muistetaan mainita, että SYTYCD-formaatti ”on kansainvälisesti saavuttanut jonkinasteista menestystä, mutta ei kokoluokaltaan ole verrattavissa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaformaatin suosioon.” Onneksi olkoon, pönkititte hienosti omaa ohjelmaanne!

Mahdettiinko Maikkarilta unohtaa, että ohjelmilla on hieman eri kohderyhmät? Kanki-Kaikkonen vs. nuori, lahjakas street- tai balettitanssija. Kumpaa katsoisit?

Ohjelman kuvittelisi yhdistävän tanssin harrastajia. Suomessa piirit ovat kuitenkin pienet eli kateutta ja p:n jauhantaa riittää. Ensimmäiset merkit tästä on jo saatu Nelosen sivuilla, jossa porukka kritisoi tuomarivalintoja. Sitä ollaan niin huolissaan, että koreografit ja tuomarit tulevat suosimaan heille tuttuja tanssijoita.

Hei te valittajat, käyttäisitte energianne mieluummin vaikka treenaamiseen!