Can-cania ja battleja

Nyt on pakko hehkuttaa tulevaa viikonloppua. 900 tanssijaa kokoontuu Helsinkiin kilpailemaan street-tanssilajien Suomen mestaruuksista. Olen itsekin kisaamassa kolmen vuoden tauon jälkeen. Jännää!

Kisoihin valmistautumisen lomassa olen pohtinut, miten tanssielokuvat näkyvät kisa- ja näytöslavoilla. Ei varmaan ole tanssikoulua, jossa ei olisi joskus nähty Famen (sen alkuperäisen) tai Flashdancen innoittamaa koreografiaa jumppapukuineen ja säärystimineen. Myös esimerkiksi Chicagon Cell Block Tango on inspiroinut monia, ja Moulin’ Rouge kokonaisuudessaan oli suorastaan hitti vuoden 2002 showtanssin SM-kilpailuissa. Can-cania ja tangoa riitti!

Parhaimmillaan tanssielokuvat saavat aikaan kovan hingun alkaa treenata. Tällaisen reaktion on aiheuttanut aikanaan esimerkiksi You Got Served. Loistavaa tanssimista, menevää musiikkia, älytön battletunnelma... Aivan kuin olisi itsekin mukana elokuvan tanssitapahtumassa!

Toukokuussa tulee ensi-iltaan ensimmäinen 3D-tanssielokuva Streetdance 3D. Samalla tosi-tv-ohjelmat alkavat kietoutua elokuvabisnekseen, sillä elokuvassa ovat mukana muun muassa Britain’s Got Talent – voittajat tanssija George Sampson (2008) ja tanssiryhmä Diversity (2009).

Syksyllä saadaan sitten lisää nannaa, kun Step Up – tanssielokuvat saavat jatkoa. Step Up 3D:ssä näkyy ainakin So You Think You Can Dancen neloskaudella ihastuttanut Twitch - jonka muuten olisi pitänyt voittaa!

Kolmiulotteinen rahasampo

Elokuva-alalla alkaa ilmeisesti tehdä tiukkaa, kun leffateatterikokemuksen voi nauttia omalta kotisohvalta. Eihän se ole mikään ihme kotiteatterijärjestelmien ja blu-ray-levyjen aikakaudella.

Niinpä 3D-elokuvat keksittiin uudelleen. Hiljattain näkemäni Avatar ja Liisa Ihmemaassa ovat molemmat elokuvia, jotka ovat näyttäviä paitsi efektien, myös kolmiulotteisuuden ansiosta. Uusi tekniikka tuo aitouden tuntua erityisesti maisemiin ja rakennuksiin.

Valitettavasti hyvien puolien lista jää kuitenkin lyhyeksi.

Myönnettäköön, onhan niitä 3D-elokuvia pitänyt käydä katsomassa, jottei jää mistään paitsi. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kolmiulotteisuutta hehkutetaan liikaa.

Ai miksi? Koska:

• Kolmiulotteisuutta ei koko ajan huomaa kunnolla, varsinkaan animaatioissa.
  
  
• Liput 3D-näytöksiin ovat Finnkinolla 2 euroa ”norminäytöksiä” kalliimpia. Esimerkiksi viikonloppuisin lippu maksaa törkeät 13,5 euroa! Tekee aikamoisen loven opiskelijan kukkarolle.
  
  
• Leffateattereissa käytettävät 3D-lasit painavat nenää! Ja kaiken lisäksi lasit valuvat. Monet ovat myös valittaneet lasien huonosta käytettävyydestä silmälasien kanssa. On varmaan kiva luopua silmälaseista ja katsoa leffaa likinäköisenä.
  
  
• Huonolla onnella saa kaiken lisäksi rikkinäiset lasit. Siinä sitten pujotellaan pimeässä salissa kanssakatsojien ohi, ja toivotaan, että saliin jätetyistä varalaseista löytyy toimivat lasit.

Katsojana on hitusen vaikeata ymmärtää 3D-elokuvien erinomaisuutta, muuten kuin elokuva-alan rahasampona. James Cameron kiittää ja kumartaa. Aikoohan hän julkaista Titanicin, kaikkien aikojen toiseksi eniten tuottaneen elokuvan, uudelleen 3D-versiona.