Troija (2004) on ollut yksi lempileffoistani siitä asti, kun vuosia sitten näin sen ensimmäisen kerran. Olin vaikuttunut, ja elokuvateatterin iso kangas ja ääniefektit vain korostivat elämystä. Tuon päivän jälkeen olen nähnyt elokuvan luultavasti vähintään kymmenen kertaa ja osaan jo repliikit ulkoa.
Elokuvan spetaakkelimaisuudesta huolimatta parasta siinä on tarina: antiikin sankarit ja kuninkaalliset kohtasivat Troijan sodassa.
Historiallisissa elokuvissa kiehtoo sama, kuin aiemmin mainitsemissani elämänkerroissa: ne pohjautuvat ainakin useimmiten tositapahtumiin . Tosin välillä niitä väritetään runsaasti katsojien kiinnostuksen herättämiseksi esimerkiksi lisäämällä joku sydäntäsärkevä rakkaustarina.
Kiinnostavien tarinoiden lisäksi elokuvissa on usein huikeat lavasteet. Pidän itse erityisesti hahmojen asusteista ja maisemista, jotka helpottavat eläytymistä elokuvien kuvaamaan aikaan.
Troijan lisäksi muita suosikkejani ovat esimerkiksi Gladiaattori (2000) ja Ylpeys ja ennakkoluulo (2005). Jälkimmäinen tosin pohjautuu vain pieniltä osin tositapahtumiin.
Usein jonkin elokuvan katsomisen jälkeen herää kysymys elokuvan sanomasta (tai nimenomaan sanomattomuudesta). Historiallisia leffoja katsellessa näin ei käy. Ne kertovat tarinan, joka on syystä tai toisesta jäänyt elämään ilman, että sillä pitäisi olla mitään varsinaista merkitystä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti