Jaan ihmiset törkeästi yleistäen kahteen ryhmään, niihin jotka lukevat kirjan ja niihin, jotka katsovat kirjasta tehdyn elokuvan.
(Tietysti näillä kahdella ryhmällä on myös alalajeja: on ihmisiä, jotka kirjan luettuaan haluavat nähdä myös elokuva, ja on niitä jotka elokuvan innostamina haluavat syventyä aiheeseen enemmän ja lukevat kirjan.)
Itse kuulun lukijaryhmään. En muista koskaan nähneeni kirjasta tehtyä elokuvaa, joka olisi parempi kuin sen pohjana toiminut kirja.
Kahdeksan syytä, miksi kirja voittaa siitä tehdyn elokuvan:
-Kirja jättää tilaa mielikuvitukselle: hahmot, paikat yms. voi kuvitella juuri sen näköisiksi kuin haluaa. Vaikka kirjassa kuvaus olisi hyvin tarkkaa, jää lukijalle silti tilaa omalle päättelylle kun visuaalinen malli puuttuu.
-Kirja on tarina sellaisenaan. Sisältöä ei ole tarvinnut typistää kahteen tuntiin. Kirjoista tehtyjen elokuvien hienous kaatuu yleensä juuri siihen, että jotain olennaista on pakko jättää pois.
-Ajankuvat vaikuttavat kirjoissa aina aidommilta. Jos 1900-luvun alussa kirjoitetusta (ja sitä aikaa kuvaavasta) kirjasta tehdään elokuva 2000-luvulla, voivat lavasteet joissain tapauksissa olla onnistuneita, mutta useimmiten ne ovat naurettavan stereotyyppisiä tai sitten puutteellisia.
-Usein huomaa, etteivät elokuvien käsikirjoittajat tai ohjaajat tunne alkuperäisteosta tarpeeksi hyvin: sanoma jää epäselväksi.
-Kirjan lukemisen jälkeen jää hyvä fiilis: "Jes olen tehnyt jotain hyödyllistä, lukenut kirjan." Elokuvan katsomisen jälkeen ajattelen, että tuhlasin taas yhden illan sohvalla makaamiseen.
-Kirja takaa pidemmän nautinnon. Jos ei ole supernopea lukija, voi kirjan parissa viettää monta iltaa.
-Kirjoissa kaikki on mahdollista, elokuvissa visuaalisen toteutuksen rajat tulevat vastaan.
-Kirjan lukeminen on edullista (kirjaston varausmaksu 50 senttiä/kirja), siihen ei tarvita lupamaksua tai kymmenen euron leffalippua.
-Elokuvaan pohjautuvaa kirjaa ei tarvitse odottaa, se on varmasti jo olemassa kun elokuvan valmistuessa.
PS. www.helmet.fi
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti