Matka uuteen maailmaan

Eräs opettajani sanoi minulle kerran, että kaikkien kirjailijoiksi haluavien pitäisi lukea maailman klassikkokirjallisuutta, jos haluavat oppia oikeasti kirjoittamaan. Suhtauduin epäilevästi. Sanasta klassikko tulivat mieleeni adjektiivit tylsä, liian paksu ja vaikeaselkoinen. En ymmärtänyt, kuinka joidenkin tiettyjen kirjojen lukeminen voisi opettaa minua kirjoittamaan.

Viime kesänä päätin kuitenkin kohdata ennakkoluuloni. Luin peräkkäin Tolstoin Anna Kareninan, Dostojevskyn Rikoksen ja rangaistuksen sekä Tsehovin Lokin.

Nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa, että joku kirjoittaa hyvin. En ollut aikaisemmin pystynyt edes kuvittelemaan, kuinka käsittämätöntä lahjakkuutta on olemassa. Kolme edellä mainitsemaani kirjaa luettuani tuntui, kuin maailma olisi yhtäkkiä avautunut eteeni toisenlaisena. Katselin uusin silmin elämääni, ihmissuhteitani ja ennen kaikkea tajusin, mitä itse haluan kirjoittamisesta oppia.

Etenkin Anna Karenina vaikutti syvästi minuun. Silmiini nousevat vieläkin liikutuksen kyyneleet, kun puhun kirjasta jonkun kanssa. Jopa nyt kirjoittaessani tätä saan kylmiä väristyksiä. Uskomaton tarina siitä, kuinka rakkaus voi muuttua vainoharhaksi ja lopulta ajaa tuhoon ei jätä ketään kylmäksi.

Nyt, täysin valaistuneena vannon, etten enää koskaan ota käteeni mitään hiton roskakirjoja.

Oma matkani klassikkokirjallisuuden maailmaan on vasta alussa. En varmasti elämäni aikana ehdi saada matkaani päätökseen, mutta aijon kävellä reippain askelin. Seuraavaksi tartun Humisevaan harjuun ja sitten Sadan vuoden yksinäisyyteen.

Ja jo nyt, tällä pienelläkin määrällä omaa kokemusta, voin sanoa, että jos haluaa oikeasti oppia kirjoittamaan, pitää lukea klassikkokirjoja.


"Järkeilyn sijaan oli tullut elämä itse ja tajunnassa oli kasvamassa jotain aivan uutta" (Dostojevsky, Rikos ja rangaistus)