Jäähyväiset, ystäväni

Moni kysymys saa toivottavasti vastauksen tulevina viikkoina, kun Lostin viimeinen kausi tulee päätökseen. Sarjassa on haaksirikkouduttu mystiselle saarelle, taisteltu ”toisten” kanssa, päästy pois saarelta, hypitty edestakaisin ajassa ja palattu saarelle.

Lost on kiinnostanut, ihmetyttänyt ja paikoitellen myös inhottanut väkivaltaisuudellaan. Ennen kaikkea se on kuitenkin koukuttanut television ääreen.

Olen välillä todellinen tv:n orja. Katson kaudesta toiseen amerikkalaisia draamasarjoja, tosi-tv-ohjelmia ja kansainvälisiä formaatteja. On Lostia, Täydellisiä naisia, Sinkkuelämää, Selviytyjiä, Huippumallia haussa ja niin edelleen.

Olen mainoskanavien ystävä. Minulle televisio on viihtymistä, juonikuvioihin uppoamista, tutuista hahmoista pitämistä ja heihin samastumista. Televisio = rentoutuminen.

Välillä kyllä yllätän itseni pohtimasta, miksi oikein seuraan jotakin sarjaa. Samat juonenkäänteet toistuvat, ja uudet kilpailijat toistavat samat tehtävät ja laulavat samat laulut kuin kilpailijat edellisellä kaudella. Tuttuus voi muuttua puuduttavaksi.

Pahinta on, kun katsomisesta tulee pakko. Toisinaan digiboksin tallentava ominaisuus on kovassa käytössä. Rentoutuminen on kaukana, kun pitkä lista ohjelmia on vain pakko katsoa pois ennen seuraavaa viikkoa.

Kaikesta huolimatta on haikea olo. Pian on aika jättää hyvästit vanhalle tutulle. Kiitos yhteisistä vuosista Lost, olet ollut hyvä viihdyttäjä!