Kirja vs. elokuva

Jaan ihmiset törkeästi yleistäen kahteen ryhmään, niihin jotka lukevat kirjan ja niihin, jotka katsovat kirjasta tehdyn elokuvan.

(Tietysti näillä kahdella ryhmällä on myös alalajeja: on ihmisiä, jotka kirjan luettuaan haluavat nähdä myös elokuva, ja on niitä jotka elokuvan innostamina haluavat syventyä aiheeseen enemmän ja lukevat kirjan.)

Itse kuulun lukijaryhmään. En muista koskaan nähneeni kirjasta tehtyä elokuvaa, joka olisi parempi kuin sen pohjana toiminut kirja.

Kahdeksan syytä, miksi kirja voittaa siitä tehdyn elokuvan:

-Kirja jättää tilaa mielikuvitukselle: hahmot, paikat yms. voi kuvitella juuri sen näköisiksi kuin haluaa. Vaikka kirjassa kuvaus olisi hyvin tarkkaa, jää lukijalle silti tilaa omalle päättelylle kun visuaalinen malli puuttuu.

-Kirja on tarina sellaisenaan. Sisältöä ei ole tarvinnut typistää kahteen tuntiin. Kirjoista tehtyjen elokuvien hienous kaatuu yleensä juuri siihen, että jotain olennaista on pakko jättää pois.

-Ajankuvat vaikuttavat kirjoissa aina aidommilta. Jos 1900-luvun alussa kirjoitetusta (ja sitä aikaa kuvaavasta) kirjasta tehdään elokuva 2000-luvulla, voivat lavasteet joissain tapauksissa olla onnistuneita, mutta useimmiten ne ovat naurettavan stereotyyppisiä tai sitten puutteellisia.

-Usein huomaa, etteivät elokuvien käsikirjoittajat tai ohjaajat tunne alkuperäisteosta tarpeeksi hyvin: sanoma jää epäselväksi.

-Kirjan lukemisen jälkeen jää hyvä fiilis: "Jes olen tehnyt jotain hyödyllistä, lukenut kirjan." Elokuvan katsomisen jälkeen ajattelen, että tuhlasin taas yhden illan sohvalla makaamiseen.

-Kirja takaa pidemmän nautinnon. Jos ei ole supernopea lukija, voi kirjan parissa viettää monta iltaa.

-Kirjoissa kaikki on mahdollista, elokuvissa visuaalisen toteutuksen rajat tulevat vastaan.

-Kirjan lukeminen on edullista (kirjaston varausmaksu 50 senttiä/kirja), siihen ei tarvita lupamaksua tai kymmenen euron leffalippua.

-Elokuvaan pohjautuvaa kirjaa ei tarvitse odottaa, se on varmasti jo olemassa kun elokuvan valmistuessa.


PS. www.helmet.fi

Sallittua stalkkausta?

Elämänkertakirjat ovat tosi suosittuja: niitä joutuu juuri ilmestyttyään jonottamaan kirjaston varausjonossa kuukausia (esim. Audrey Hepburnin ja Coco Chanelin elämästä vuonna 2009 julkaistut uusimmat kirjat). Kun kirjan sitten viimeinkin saa käteensä niin AH. Se menee muutamassa päivässä.

Nykyisellä Facebook-aikakaudella stalkkaus on huipussaan: halutaan tietää, mitä kukakin tekee, miksi ja kenen kanssa. Enää ei olekaan kunnioitettavaa keskittyä omaan itseensä vaan tietää, mitä ympärillä tapahtuu. Elämänkertakirjat avaavat oven tähän samaan mahdollisuuteen: kansien välissä on ikään kuin arkisto jostakin toisesta ihmisestä, ja saamme vapaasti käyttää tuon arkiston sisältöä. Näin stalkkauksen voi tehdä hyväksytysti, jopa suotavasti, sillä lukeminenhan on yleissivistävää.

Muiden elämä kiinnostaa. Elämänkertakirjat voisi mielestäni laittaa samaan sarjaan tosi-tv:n kanssa: molemmissa annetaan yleisölle makupaloja jostain muusta kuin ainaisesta omasta tylsästä elämästä. Me nautimme siitä, kun saamme tuntea hetken ajan ihailua/kateutta/myötähäpeää yms. jotain toista ihmistä kohtaan unohtaen oman pienen maailmamme. Tämä on varmaan sitä "todellisuuden pakoa", mikä tulee esille useissa median käyttösyytutkimuksissa.

Totuus kiehtoo ihmistä. On kutkuttavampaa lukemalla ja katsomalla saada tietoja asioista, jotka ovat tapahtuneet/tapahtuvat oikeasti, kuin esimerkiksi katsoa fiktiivinen elokuva jostakin tuntemattomasta miehestä. Aika pelottavaa kuitenkin, että välillä uppoutuu niin syvälle pohtimaan ja kritisoimaan muiden ihmisten elämää, ettei muista kyseisten tietojen turhuutta itselleen ja että unohtaa oman olemisensa.

P.S Tiesittekö , että Audrey Hepburnille iski kauhea herkkuhimo laivamatkalla Euroopasta Yhdysvaltoihin ja hän paisui seitsemän kiloa matkan aikana?

Kirjastojen puolesta

Vuoden 2009 kirjahistoriani:

Ostetut kaupoista: 1 kpl (italian sanakirja)
Lainatut kirjastoista: 39 kpl

Helsingin Sanomat uutisoi viime vuoden lopulla joidenkin helsinkiläisten sivukirjastojen lopettamisuhasta. Tämä herätti suurta vastarintaa: Facebookin "Helsinkiläiset kirjastojen lakkauttamista vastaan" -ryhmä on keräsi yli 20 000 jäsentä, ja toista sataa ihmistä osallistui kirjastojen jatkamista puoltavaan mielenosoitukseen.

Vastarinta nähtävästi kannatti, sillä lopulta kirjastoverkon supistaminen päätettiin perua.

Miksi lopettamisuhka herätti niin voimakkaan kansanliikkeen? Mihin me tarvitsemme kirjastoja?

1. RAHA

-Jos kirjastoja ei olisi, jäisivät huonotuloiset (esim. opiskelijat ja työttömät) ilman sivistystä. Kirjastot tarjoavat mahdollisuuden harrastaa kulttuuria ilman penninhyrrää (tai joissan tapauksissa 50 sentin varausmaksua vastaan).

Viime vuonna lainaamani 39 kirjaa olisivat ostettuina maksaneet 780 euroa (yhden kirjan keskihinnan ollessa 20 euroa). Sillä rahalla kustantaisin neljän kuukauden ruoat tai puolentoista vuoden puhelinlaskut. Tuota "säästämääni" rahasummaa ei kuitenkaan näy tililläni nyt, joten ilman kirjastoja olisin ilmeisesti pahasti velkaantunut.

Kirjasto myös avaa uusia ovia: sieltä voi löytyä aarteita, joiden olemassa olosta ei edes tiennyt.

2. AIKA

-Kirjasto on vapaa-ajan viettopaikka. Siellä luetaan, kuunnellaan musiikkia ja jopa treffataan. Monet "hengailevat" kirjastoissa, vaikka eivät aikoisi edes lainata mitään. Tällöin tosin kirjaston alkuperäinen tarkoitus ei täyty, mutta parempi nuorille roikkua kirjastossa kuin metriksellä.

3. RAKKAUS

-Rakkaus kirjoihin, rakkaus lukemiseen, rakkaus kulttuuriin.